Hei!
Tällä hetkellä olen Màlagassa, huomenna jo Sevillassa, ja erinäisissä paikoissa ympäri Andalusiaa aina ensi viikon perjantaihin saakka. Tuleva hiljaiselo siis johtuu tästä, mutta ehkäpä jo reissua seuraavana viikonloppuna on luvassa matkaraporttia pääsiäisloman kiertomatkasta :)
perjantai 26. maaliskuuta 2010
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Valencia
Niinpä sitä käytiin myös Valenciassa, itärannikolla katsomassa merta ja Las Fallasta. Ensimmäistä näkyi ensimmäisen kerran Espanjaan tulon jälkeen, ja jälkimmäinen oli ensimmäinen kerta pienen elämäni aikana.
Siis Las Fallas oli alunperin ilmeisesti puuseppien suojeluspyhimyksen (!) muistopäivä, jolloin oli tapana kevään kunniaksi polttaa lampunpidikkeet, kun kevään myötä illat tulivat valoisemmiksi, eikä lamppuja enää tarvittu iltatyöskentelyyn. Nyt se on sitten vähän lähtenyt käsistä. Juhla on viisipäiväinen, ja ainakin koulut ovat suljettuja koko viikon ajan.
Ideana on sitten ilmeisesti se, että jatkuvasti paukkuu ja räiskyy. Itse menimme paikalle vasta perjantaina, kun juhla huipentui paperimassapatsaiden polttamiseen, mutta tapahtumaa riittää koko ajan. Ilotulituksia on joka päivä. Joka päivä kahdeksan pintaan aamulla kulkee herätyskulkue, joka pitää kamalaa meteliä varmistaakseen, että kukaan ei enää nuku. Tätä kuulemma kestää noin 40 minuuttia, ja sen aikana ei todellakaan voi nukkua. Iltaisin sitten pamautellaan paukkupommeja ihmisjoukkojen keskellä niin, että varmasti tärykalvot paukkuvat ja korvat soivat. Homma sitten huipentuu siihen, kun ympäri kaupunkia ripotellut ninot-patsaat poltetaan yksi kerrallaan. Aikaa näiden patsaiden suunnitteluun ja toteutukseen käytetään valtavasti, puhumattakaan siitä, että suurimmat paperimassarakennelmat maksavat noin 1,5 miljoonaa euroa. Yleisö äänestää parhaan patsaan, ja se säästetään ja viedään pällisteltäväksi Las Fallas -museoon. Muille ei käy yhtä hyvin, sillä ne muuttuvat hetkessä tuhkaksi. Pikkulapset saattavat itkeä, kun söpöt hahmot joutuvat tulen ruoaksi.
Eli ihme juhla kaiken kaikkiaan, mutta mitä sitä selittämään, kun voi kuviakin näyttää. Tässä siis pieni kollaasi ensin siitä, minkänäköisistä patsaista on kyse. Suurimmat ovat siis varmasti yli 10 metriä korkeita! Lisää Valenciaa tulee myöhemmin, mutta tähän postaukseen ei enää mahdu enempää kuvia...
Siis Las Fallas oli alunperin ilmeisesti puuseppien suojeluspyhimyksen (!) muistopäivä, jolloin oli tapana kevään kunniaksi polttaa lampunpidikkeet, kun kevään myötä illat tulivat valoisemmiksi, eikä lamppuja enää tarvittu iltatyöskentelyyn. Nyt se on sitten vähän lähtenyt käsistä. Juhla on viisipäiväinen, ja ainakin koulut ovat suljettuja koko viikon ajan.
Ideana on sitten ilmeisesti se, että jatkuvasti paukkuu ja räiskyy. Itse menimme paikalle vasta perjantaina, kun juhla huipentui paperimassapatsaiden polttamiseen, mutta tapahtumaa riittää koko ajan. Ilotulituksia on joka päivä. Joka päivä kahdeksan pintaan aamulla kulkee herätyskulkue, joka pitää kamalaa meteliä varmistaakseen, että kukaan ei enää nuku. Tätä kuulemma kestää noin 40 minuuttia, ja sen aikana ei todellakaan voi nukkua. Iltaisin sitten pamautellaan paukkupommeja ihmisjoukkojen keskellä niin, että varmasti tärykalvot paukkuvat ja korvat soivat. Homma sitten huipentuu siihen, kun ympäri kaupunkia ripotellut ninot-patsaat poltetaan yksi kerrallaan. Aikaa näiden patsaiden suunnitteluun ja toteutukseen käytetään valtavasti, puhumattakaan siitä, että suurimmat paperimassarakennelmat maksavat noin 1,5 miljoonaa euroa. Yleisö äänestää parhaan patsaan, ja se säästetään ja viedään pällisteltäväksi Las Fallas -museoon. Muille ei käy yhtä hyvin, sillä ne muuttuvat hetkessä tuhkaksi. Pikkulapset saattavat itkeä, kun söpöt hahmot joutuvat tulen ruoaksi.
Eli ihme juhla kaiken kaikkiaan, mutta mitä sitä selittämään, kun voi kuviakin näyttää. Tässä siis pieni kollaasi ensin siitä, minkänäköisistä patsaista on kyse. Suurimmat ovat siis varmasti yli 10 metriä korkeita! Lisää Valenciaa tulee myöhemmin, mutta tähän postaukseen ei enää mahdu enempää kuvia...
Pieni osa voittajapatsaasta
Toinen osa
Ja vielä kolmaskin, huippu.
Ja lisää...
tiistai 23. maaliskuuta 2010
El sol (aurinko)
Vihdoinkin päästiin Madridissakin nauttimaan lämpimästä säästä ja auringonpaisteesta. Viime viikko oli sään kannalta oivallinen viikko. Ihmiset ovat paljon mukavampia ja omakin mieliala on korkealla, kun aurinko lämmittää ja linnut lauleskelevat.
Tuossa aivan vieressä sijaitsee Retiron puisto, jossa en ole vielä kovin montaa kertaa käynyt, mutta olen kyllä varma, että sinne vielä tulee eksyttyä kevään ja kesän mittaan monta kertaa. Puisto on valtavan suuri, hyvin hoidettu ja sieltä löytyy jos vaikka minkälaista kasvia. Tässä vähän kuvasatoa viime viikon lämpöisiltä päiviltä:
Kilpparit ottamassa aurinkoa lampensa rannalla Retirossa.
Lasipalatsi (Palacio de Cristal) Retirossa, heti kilpikonnien lammen vieressä.
Soutelua (teko)lammella Retirossa.
Kevään eka piknik! Ruokana cola-tölkki ja perunalla täytetty croisantti. Erikoista...
Ja sitten pakollinen pulunkakka olkapäällä... paita meni pikapuoliin vaihtoon.
Omenapuissa oli ihania kukkia!
Jostain syystä puun kylkeen oli tökitty linnun sulkia. Mikäköhän on idea tämän takana?
Pappa piti omaa konserttia hiljaisella puistotiellä.
Kesä!
Toivon mukaan ehdin huomenna tai joka tapauksessa ennen seuraavaa reissua kertoilla jotain viime viikonlopun Valencian reissusta!
Tuossa aivan vieressä sijaitsee Retiron puisto, jossa en ole vielä kovin montaa kertaa käynyt, mutta olen kyllä varma, että sinne vielä tulee eksyttyä kevään ja kesän mittaan monta kertaa. Puisto on valtavan suuri, hyvin hoidettu ja sieltä löytyy jos vaikka minkälaista kasvia. Tässä vähän kuvasatoa viime viikon lämpöisiltä päiviltä:
Kilpparit ottamassa aurinkoa lampensa rannalla Retirossa.
Lasipalatsi (Palacio de Cristal) Retirossa, heti kilpikonnien lammen vieressä.
Soutelua (teko)lammella Retirossa.
Kevään eka piknik! Ruokana cola-tölkki ja perunalla täytetty croisantti. Erikoista...
Ja sitten pakollinen pulunkakka olkapäällä... paita meni pikapuoliin vaihtoon.
Omenapuissa oli ihania kukkia!
Jostain syystä puun kylkeen oli tökitty linnun sulkia. Mikäköhän on idea tämän takana?
Pappa piti omaa konserttia hiljaisella puistotiellä.
Kesä!
Toivon mukaan ehdin huomenna tai joka tapauksessa ennen seuraavaa reissua kertoilla jotain viime viikonlopun Valencian reissusta!
tiistai 16. maaliskuuta 2010
In Memoriam
Maxi siirtyi tänään isoveljensä Pojun seuraan koirien taivaaseen, Mikä-mikä-maahan. Ikävä on kova!
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Segovia
Eilen käytiin Segoviassa päiväreissulla. Edestakainen lippu maksoi reilut 12 euroa, ja matka taittui mukavasti reilussa tunnissa. Mitä nyt lippujen ostamisessa oli omat pikku kommervenkkinsä, mutta pääsimme Segoviaan yllättävän kästevästi. Kaupungissa ollaan ilmeisen tottuneita turisteihin, sillä ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli turisti-infon täti antanut minulle kartan, merkinnyt siihen senhetkisen sijaintimme ja kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Kätevää!
Eilinen oli mahtava päivä valokuvien ottamiselle! Ei liikaa aurinkoa, mutta kuitenkin reippaasti valoa, ja ennen kaikkea, ei satanut tippakaan. Kameran akku oli ladattu täyteen ja edelliset kuvat tyhjennetty muistikortilta tietokoneelle ja... sitten olin unohtanut sen muistikortin tietokoneeseen. Jep. No, mun kameralle ilman muistikorttia mahtui kokonaiset neljä valokuvaa, joten luulisi ainakin, että nyt on luvassa tarkoin harkittua kuvamateriaalia. Onneksi Mintulla oli kamerassa kaikki kunnossa, joten ihan näiden neljän kuvan varaan eivät muistot jääneet.
Tässä ensimmäisessä kuvassa komeilee roomalaisten rakentama akvedukti. Rakennelma on satoja metrejä pitkä ja värkätty valtavan kokoisista kivenjärkäleistä. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten ihmeessä tämä on kyetty rakentamaan. Siis koko hökötyksen tarkoituksena oli tuoda vettä kaupunkiin läheisestä Rio Frío -joesta (nimi tarkoittaa "kylmä joki", hrrr..). En kyllä tiedä miten se homma on toiminut, mutta ilmeisesti hyvin, kun kaupunki on ollut varsin kukoistava vielä ennen kuin Madridista tuli maan pääkaupunki.
Toinen kuva ei ehkä ole näitä Segovian kuuluisimpia nähtävyyksiä, mutta jonkun parveketta koristaneet pitkät pikkuihmiset olivat niin veikeitä, että ansaitsivat paikan neljän kuvan joukossa.
Katedraali oli jälleen kerran valtava. Uskomatonta, miten pienissä kaupungeissa voi olla näin valtavia katedraaleja. Paikkaan jäisi varmasti vielä rutkasti tilaa, vaikka koko kaupungin väki laitettaisiin kirkon penkkeihin istumaan. No, sisälle emme menneet, sillä 3 euroa olisi ollut kova raha katedraalin tutkiskelusta.
Neljäs ja viimeinen kuva onkin sitten Segovian ylpeydestä, eli Alcázarista. Linnake on rakennettu joskus 1100-luvulla ja on kyllä aika huikea. Harmi, että kuvien ottamista piti niin kovasti karsia, sillä sisälläkin oli hienoja juttuja. Toisaalta linnassa oli sen verran pimeää, että kuvista olisi kuitenkin tullut huonoja. Löytyi haarniskoita (kylläpä ihmiset ovat silloin olleet pieniä, sillä ne näyttivät lastenhaarniskoilta, joita toivottavasti ei ole kuitenkaan käytetty!), järjettömän hienoja kattokoristuksia, lasimaalauksia, valtaistuinsali, valtava makuuhuone lyhyenlännällä pylvässöngyllä varustettuna... hieno paikka, suosittelen.
Tässä vielä loppuun yksi kuva Alcázarista jostain kauempaa otettuna, eikä suinkaan minun ottamanani. Että kuvan saisi otettua tällaisesta kulmasta, pitäisi mennä jonnekin kauas pellolle seisoskelemaan, eikä se nyt oikein tuntunut hyvältä jutulta. Onneksi siis joku muu on kuvannut tuon satulinnan satumaisemmasta suunnasta.
Eilinen oli mahtava päivä valokuvien ottamiselle! Ei liikaa aurinkoa, mutta kuitenkin reippaasti valoa, ja ennen kaikkea, ei satanut tippakaan. Kameran akku oli ladattu täyteen ja edelliset kuvat tyhjennetty muistikortilta tietokoneelle ja... sitten olin unohtanut sen muistikortin tietokoneeseen. Jep. No, mun kameralle ilman muistikorttia mahtui kokonaiset neljä valokuvaa, joten luulisi ainakin, että nyt on luvassa tarkoin harkittua kuvamateriaalia. Onneksi Mintulla oli kamerassa kaikki kunnossa, joten ihan näiden neljän kuvan varaan eivät muistot jääneet.
Tässä ensimmäisessä kuvassa komeilee roomalaisten rakentama akvedukti. Rakennelma on satoja metrejä pitkä ja värkätty valtavan kokoisista kivenjärkäleistä. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten ihmeessä tämä on kyetty rakentamaan. Siis koko hökötyksen tarkoituksena oli tuoda vettä kaupunkiin läheisestä Rio Frío -joesta (nimi tarkoittaa "kylmä joki", hrrr..). En kyllä tiedä miten se homma on toiminut, mutta ilmeisesti hyvin, kun kaupunki on ollut varsin kukoistava vielä ennen kuin Madridista tuli maan pääkaupunki.
Toinen kuva ei ehkä ole näitä Segovian kuuluisimpia nähtävyyksiä, mutta jonkun parveketta koristaneet pitkät pikkuihmiset olivat niin veikeitä, että ansaitsivat paikan neljän kuvan joukossa.
Katedraali oli jälleen kerran valtava. Uskomatonta, miten pienissä kaupungeissa voi olla näin valtavia katedraaleja. Paikkaan jäisi varmasti vielä rutkasti tilaa, vaikka koko kaupungin väki laitettaisiin kirkon penkkeihin istumaan. No, sisälle emme menneet, sillä 3 euroa olisi ollut kova raha katedraalin tutkiskelusta.
Neljäs ja viimeinen kuva onkin sitten Segovian ylpeydestä, eli Alcázarista. Linnake on rakennettu joskus 1100-luvulla ja on kyllä aika huikea. Harmi, että kuvien ottamista piti niin kovasti karsia, sillä sisälläkin oli hienoja juttuja. Toisaalta linnassa oli sen verran pimeää, että kuvista olisi kuitenkin tullut huonoja. Löytyi haarniskoita (kylläpä ihmiset ovat silloin olleet pieniä, sillä ne näyttivät lastenhaarniskoilta, joita toivottavasti ei ole kuitenkaan käytetty!), järjettömän hienoja kattokoristuksia, lasimaalauksia, valtaistuinsali, valtava makuuhuone lyhyenlännällä pylvässöngyllä varustettuna... hieno paikka, suosittelen.
Tässä vielä loppuun yksi kuva Alcázarista jostain kauempaa otettuna, eikä suinkaan minun ottamanani. Että kuvan saisi otettua tällaisesta kulmasta, pitäisi mennä jonnekin kauas pellolle seisoskelemaan, eikä se nyt oikein tuntunut hyvältä jutulta. Onneksi siis joku muu on kuvannut tuon satulinnan satumaisemmasta suunnasta.
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
El moho (home)
Tässä sitä nyt sitten on. Ihan rehellistä hometta. Sijainti: mun sängyn yläpuolella seinässä. Koko: 20 x 30 cm. Ja tämä on siis se kohta, joka tuossa muutama viikko sitten maalattiin valkoisella päältä. Noh, ensin tuli vähän kellertävää kosteutta läpi, sitten vähän lisää ja tämän aamun ihanana yllärinä oli harmaat homerihmat tuossa keskellä. Jos haluaa enemmän ällötysreaktiota, niin kuvan saa klikaamalla suuremmaksi.
Täällä ei ilmeisesti harjoiteta suurempia remontteja kosteusvaurion sattuessa. Kuulemma odotellaan, että ilmat lämpenevät ja kuivuvat, että seinäkin kuivuu, ja sitten voidaan korjata tilanne. Eli maalata päälle valkoisella. Just. Kämppis tarjosi pikkuruista hiustenkuivaajaansa ensiavuksi, mutta ei tuohon kyllä tehoaisi edes lehtipuhallin. Huhhuh...
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
El parque Zoológico (eläintarha)
Tänään tuli vierailtua eläintarhassa, joten madridilaisten koirien ja parkkeerausnäytteiden kuvaaminen jäi tältä päivältä. Madridin eläintarha sijaitsee Casa de campossa (kesämökki) ja oli ainakin tänään sateisella säällä melkoisen rauhallinen. Muutama lapsiperhe ja pariskunta tuli vastaan, mutta moni oli tainnut lannistua kehnosta säästä ja jäädä kotiin. No, eipä siinä mitään. Enemmän eläimiä meille. Koska en ole eläintieteilijä, niin en osaa mitään se kummempaa näistä köriläistä sanoa. Annetaan siis kuvien puhua puolestaan.
Ensimmäisenä kuvassa kirpun puraisema flamingo.
Seuraavaksi hylje, jolla on valtavan kova kylkirutistus menossa. Pyrstö ei siis tosiaankaan hipaisekaan maata :)
Ja pieniä pingviinejäkin siellä oli. Taisi vaan söpö ulkonäkö pettää, sillä pingviinien aitaus oli ainoa, jossa oli kyltti "VAARA".
Sarvikuono oli kyllä aika vaikuttava ilmestys. Vaikkakin tältä yksilöltä puuttui se sarvi. No ehkä tämä oli sitten pelkkä kuono.
Pukit olivat menneet sateensuojaan, kaikki saman seinän viereen. Sainpahan niistä sitten ryhmäkuvan.
Valkoinen tiikeri oli valtavan suuri!
Tämä kuva on aivan kamalan huono, mutta nämä kaverit olivat niin hupaisan näköisiä,että on silti pakko laittaa kuva tänne. Kummituseläinparoilla oli kovin kylmä, joten ne kyyhöttivät kaikki yhdessä kasassa kiven kolossa.
Musta pantteri oli aika hieno. Mutta istuessaan se näytti vain ylisuurelta kotikissalta.
Tämä kameli otti rennosti. Ja oli ihanan ystävällisen näköinen!
Joku oli maalannut valkoiseen hevoseen raitoja.
Riikinkukko luuli olevansa piilossa pensaassa.
Strutsi.
Virtahevostakaan en saanut kovin hyvää kuvaa, mutta oli se vain niin rontti ilmestys ryystäessään vettä mutaisesta maasta, että pakkohan sekin on tänne laittaa.
Paviaaniperheeseen oli syntynyt suloinen vauva.
Tämä gorilla näytti todella vihaiselta buddhalta.
Oli aikas hieno tämä varaani. Ovela ilme kasvoillaan.
Ehdottomasti maailman rumin ja valtavin sammakko.
Tämäkään kuva ei ehkä ole se laadukkain, mutta kala näytti pepsodent-hymyään niin kauniisti, että sekin ansainnee paikan blogista.
Ja tällainen omituinen katkarapukin siellä oli.
Karhut olivat hälyyttävän lähellä ihmisiä ja vieressä ollut perhe syötti niille leipää. Vaikka otso olikin vähän pelottava, niin tuo sen jalkapohja näyttää kovin söpöltä nallentassulta.
Tällainen pikku villisika hyvästeli meidät poislähtiessämme, samalla kun viereisen aitauksen susi ulvoi.
Olihan siellä paljon paljon muutakin, mutta tässä nyt vähän kuvasatoa. Elämillä näytti suurimmalta osin olevan hyvin tilaa temmeltää, mutta muutamat (kuten lehmät) olivat kyllä aivan liian pienissä aitauksissa. Kuitenkin, toisin kuin yleensä, tämän eläintarhakäynnin jälkeen ei ollut surullinen olo siitä, että eläimet joutuivat olemaan vankeudessa. Vaikkakin lämpölamppuja ja -huopia niille olisi kylmään sateeseen voinut viedä, näyttivät ne sen verran surkeilta kylki kyljessä kyhjöttäessään.
Ensimmäisenä kuvassa kirpun puraisema flamingo.
Seuraavaksi hylje, jolla on valtavan kova kylkirutistus menossa. Pyrstö ei siis tosiaankaan hipaisekaan maata :)
Ja pieniä pingviinejäkin siellä oli. Taisi vaan söpö ulkonäkö pettää, sillä pingviinien aitaus oli ainoa, jossa oli kyltti "VAARA".
Sarvikuono oli kyllä aika vaikuttava ilmestys. Vaikkakin tältä yksilöltä puuttui se sarvi. No ehkä tämä oli sitten pelkkä kuono.
Pukit olivat menneet sateensuojaan, kaikki saman seinän viereen. Sainpahan niistä sitten ryhmäkuvan.
Valkoinen tiikeri oli valtavan suuri!
Tämä kuva on aivan kamalan huono, mutta nämä kaverit olivat niin hupaisan näköisiä,että on silti pakko laittaa kuva tänne. Kummituseläinparoilla oli kovin kylmä, joten ne kyyhöttivät kaikki yhdessä kasassa kiven kolossa.
Musta pantteri oli aika hieno. Mutta istuessaan se näytti vain ylisuurelta kotikissalta.
Tämä kameli otti rennosti. Ja oli ihanan ystävällisen näköinen!
Joku oli maalannut valkoiseen hevoseen raitoja.
Riikinkukko luuli olevansa piilossa pensaassa.
Strutsi.
Virtahevostakaan en saanut kovin hyvää kuvaa, mutta oli se vain niin rontti ilmestys ryystäessään vettä mutaisesta maasta, että pakkohan sekin on tänne laittaa.
Paviaaniperheeseen oli syntynyt suloinen vauva.
Tämä gorilla näytti todella vihaiselta buddhalta.
Oli aikas hieno tämä varaani. Ovela ilme kasvoillaan.
Ehdottomasti maailman rumin ja valtavin sammakko.
Tämäkään kuva ei ehkä ole se laadukkain, mutta kala näytti pepsodent-hymyään niin kauniisti, että sekin ansainnee paikan blogista.
Ja tällainen omituinen katkarapukin siellä oli.
Karhut olivat hälyyttävän lähellä ihmisiä ja vieressä ollut perhe syötti niille leipää. Vaikka otso olikin vähän pelottava, niin tuo sen jalkapohja näyttää kovin söpöltä nallentassulta.
Tällainen pikku villisika hyvästeli meidät poislähtiessämme, samalla kun viereisen aitauksen susi ulvoi.
Olihan siellä paljon paljon muutakin, mutta tässä nyt vähän kuvasatoa. Elämillä näytti suurimmalta osin olevan hyvin tilaa temmeltää, mutta muutamat (kuten lehmät) olivat kyllä aivan liian pienissä aitauksissa. Kuitenkin, toisin kuin yleensä, tämän eläintarhakäynnin jälkeen ei ollut surullinen olo siitä, että eläimet joutuivat olemaan vankeudessa. Vaikkakin lämpölamppuja ja -huopia niille olisi kylmään sateeseen voinut viedä, näyttivät ne sen verran surkeilta kylki kyljessä kyhjöttäessään.
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Las fresas (mansikat)
Voi hitsi voi harmi, kun joudun tänään syömään tällaista...
Kermajäätelöä ja tuoreita mansikoita! Ja siis valkoinen jäätelö ei yritäkään olla vaniljajäätelöä, vaan se on kerman makuista :) Nam!
Nyt on jo lupa vähän herkutella, kun ollaan oltu salilla neljänä viimeisestä viidestä päivästä. Lihakset kyllä myöskin tuntuvat juuri siltä. Tai no, ne kohdat, joissa kuuluisi olla lihas.
Jälleen kerran joudun toteamaan, että mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Päivät menevät koulussa, salilla ja Täydellisiä naisia katsellen. Aina kun lähden ovesta ulos, harmittaa, että en ottanut kameraa, koska näinä muutamina aurinkoisina päivinä on ollut niin kaunista!
Ja kun ei kerran mitään kerrottavaa ole, niin koitan taas tuoda esiin muutamia huomioita, joita olen tästä kummallisesta maasta ja kansasta tehnyt tähän mennessä.
- vesi tekee hiuksista aivan ihmeelliset. Paikallisella vesijohtovedellä on aivan kummallinen vaikutus hiuksiin. Hiukset eivät ensinnäkään tunnu puhdistuvat kunnolla, ja pesun jälkeen ne ovat kuin yksi iso rasta. Sitä sitten selvitellään ihan urakalla. Lisäksi hiukset takkuuntuvat todella helposti, jos ne ovat hetkenkin auki.
- ihmiset laulavat kaikkialla täysin estoitta ja häpeilemättä. Metroissa, junissa, kaduilla, kaupoissa... Ensin säikähdin, kun kämppis alkoi avata ääntään aamupesun yhteydessä, mutta nyt olen jo tottunut siihenkin.
-lapsilla ei ole koulureppuja, vaan lentolaukun näköisiä, perässävedettäviä laukkuja. Näyttää jotenkin kummalliselta, kun lapset kulkevat mummokärryjen kanssa koulusta kotiin. Toki nämä lasten mallit on kuvioitu asiaankuuluvasti Bratzeilla ja Turtleseilla ja niin edelleen.
- koirat ovat madridilaisille todella iso juttu. Jos jonkinlaista karvakorvaa tulee vastaan kaupungilla kävellessä. Ja näitä koiria yhdistää kolme asiaa: ne eivät hauku koskaan, ne ovat aina irti ja ne ovat ihan selvästi perheen lellikkejä. Tuossa jokin aika sitten kävelin rauhassa, ja vastaan tuli nainen lastenrattaiden kanssa. Säikähdin, kun yhtäkkiä rattaista putosi lapsi! Ja tarkemmin katsottuani, eihän se ollutkaan lapsi, vaan nainen työnsi rattaissaan kolmea kiinanpalatsikoiraansa, jotka yhteistuumin päättivät lähteä jaloittelemaan...
- madridilaisten autot näyttävät todella kovia kokeneilta, ja sitä ne myös ovat. On suorastaan poikkeuksellista nähdä auto, joka ei olisi vaihtanut maalia toisen auton kanssa tai jonka puskurissa ei olisi ainakin jonkinlaisia jälkiä. Kaupungin kaduilla kun parkkipaikat ovat kovin vähissä, on parkkeerattava ahtaasti. Siis todella ahtaasti. Ja usein näkee, kun joku lähtee taskuparkista ja pamauttaa ihan sumeilematta edelläolijan perään. Ei vain ole muuta mahdollisuutta päästä pois parkista. Tästä siis johtuu autojen kolhiintunut ulkomuoto.
Kahdesta viimeisimmästä kohdasta, siis autoista ja koirista, olisi tarkoitus tehdä ihan omat kuvapostauksensa, kunhan joku kaunis päivä muistan ottaa tuon kameran reissuilleni mukaan.
Hasta pronto!
Kermajäätelöä ja tuoreita mansikoita! Ja siis valkoinen jäätelö ei yritäkään olla vaniljajäätelöä, vaan se on kerman makuista :) Nam!
Nyt on jo lupa vähän herkutella, kun ollaan oltu salilla neljänä viimeisestä viidestä päivästä. Lihakset kyllä myöskin tuntuvat juuri siltä. Tai no, ne kohdat, joissa kuuluisi olla lihas.
Jälleen kerran joudun toteamaan, että mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Päivät menevät koulussa, salilla ja Täydellisiä naisia katsellen. Aina kun lähden ovesta ulos, harmittaa, että en ottanut kameraa, koska näinä muutamina aurinkoisina päivinä on ollut niin kaunista!
Ja kun ei kerran mitään kerrottavaa ole, niin koitan taas tuoda esiin muutamia huomioita, joita olen tästä kummallisesta maasta ja kansasta tehnyt tähän mennessä.
- vesi tekee hiuksista aivan ihmeelliset. Paikallisella vesijohtovedellä on aivan kummallinen vaikutus hiuksiin. Hiukset eivät ensinnäkään tunnu puhdistuvat kunnolla, ja pesun jälkeen ne ovat kuin yksi iso rasta. Sitä sitten selvitellään ihan urakalla. Lisäksi hiukset takkuuntuvat todella helposti, jos ne ovat hetkenkin auki.
- ihmiset laulavat kaikkialla täysin estoitta ja häpeilemättä. Metroissa, junissa, kaduilla, kaupoissa... Ensin säikähdin, kun kämppis alkoi avata ääntään aamupesun yhteydessä, mutta nyt olen jo tottunut siihenkin.
-lapsilla ei ole koulureppuja, vaan lentolaukun näköisiä, perässävedettäviä laukkuja. Näyttää jotenkin kummalliselta, kun lapset kulkevat mummokärryjen kanssa koulusta kotiin. Toki nämä lasten mallit on kuvioitu asiaankuuluvasti Bratzeilla ja Turtleseilla ja niin edelleen.
- koirat ovat madridilaisille todella iso juttu. Jos jonkinlaista karvakorvaa tulee vastaan kaupungilla kävellessä. Ja näitä koiria yhdistää kolme asiaa: ne eivät hauku koskaan, ne ovat aina irti ja ne ovat ihan selvästi perheen lellikkejä. Tuossa jokin aika sitten kävelin rauhassa, ja vastaan tuli nainen lastenrattaiden kanssa. Säikähdin, kun yhtäkkiä rattaista putosi lapsi! Ja tarkemmin katsottuani, eihän se ollutkaan lapsi, vaan nainen työnsi rattaissaan kolmea kiinanpalatsikoiraansa, jotka yhteistuumin päättivät lähteä jaloittelemaan...
- madridilaisten autot näyttävät todella kovia kokeneilta, ja sitä ne myös ovat. On suorastaan poikkeuksellista nähdä auto, joka ei olisi vaihtanut maalia toisen auton kanssa tai jonka puskurissa ei olisi ainakin jonkinlaisia jälkiä. Kaupungin kaduilla kun parkkipaikat ovat kovin vähissä, on parkkeerattava ahtaasti. Siis todella ahtaasti. Ja usein näkee, kun joku lähtee taskuparkista ja pamauttaa ihan sumeilematta edelläolijan perään. Ei vain ole muuta mahdollisuutta päästä pois parkista. Tästä siis johtuu autojen kolhiintunut ulkomuoto.
Kahdesta viimeisimmästä kohdasta, siis autoista ja koirista, olisi tarkoitus tehdä ihan omat kuvapostauksensa, kunhan joku kaunis päivä muistan ottaa tuon kameran reissuilleni mukaan.
Hasta pronto!
maanantai 1. maaliskuuta 2010
El marzo (maaliskuu)
Minkäs teet, mutta kevät kai se on tulossa, kun kalenterikin näyttää maaliskuuta. Säänhaltija ei ole ihan vielä päässyt peliin mukaan, mutta nyt on jo muutaman päivän ollut aurinkoista ja kaunista, vaikkakin yhä se sade ropisee. Ja huonoja uutisia vuokraemännälleni: se kohta, jonka maalari kävi ystävällisesti "homesuojaamassa" alkaa taas näyttää samalta kuin alussa. Sitä ne muutaman yön ja päivän kestäneet sateet teettivät.
Niin, viimeksi kehuskelin suomalaisella aamupalalla, joka todellakin oli makuelämys! Vaikka kuva ei ehkä annakaan oikeutta herkkuaamiaiselle, niin täytyy sanoa, että kyllä Elovena-puuro maistuu taivaalliselta!
Ja Las Rozasissakin tuli käytyä. Paikka on keskellä ei mitään, vanhan pueblon tyyliin rakennettu ostoskylä, jossa on vierivieressä eri merkkien poistomyymälöitä. Alennusmmyynnit tai ei, poistomyymälöitä tai ei, niin kaikki tavarat jäivät silti hyllyyn, koska hinnat olivat edelleenkin aika korkeita. Siispä shoppailu sai jäädä siltä päivältä väliin.
Lauantaiaamun heräilin sitten neljältä katsomaan pronssiottelua, ja onneksi heräsin! Totesin kyllä toisen erän loputtua, että Suomella menee aina paremmin, jos en katso. Ja saman tien kun suljin silmät ja kuuntelin vain, niin Suomi pommitti kolme maalia! Loppua en sitten pystynyt jättää katsomatta. Hyvä Suomi!
Niin, viimeksi kehuskelin suomalaisella aamupalalla, joka todellakin oli makuelämys! Vaikka kuva ei ehkä annakaan oikeutta herkkuaamiaiselle, niin täytyy sanoa, että kyllä Elovena-puuro maistuu taivaalliselta!
Ja Las Rozasissakin tuli käytyä. Paikka on keskellä ei mitään, vanhan pueblon tyyliin rakennettu ostoskylä, jossa on vierivieressä eri merkkien poistomyymälöitä. Alennusmmyynnit tai ei, poistomyymälöitä tai ei, niin kaikki tavarat jäivät silti hyllyyn, koska hinnat olivat edelleenkin aika korkeita. Siispä shoppailu sai jäädä siltä päivältä väliin.
Lauantaiaamun heräilin sitten neljältä katsomaan pronssiottelua, ja onneksi heräsin! Totesin kyllä toisen erän loputtua, että Suomella menee aina paremmin, jos en katso. Ja saman tien kun suljin silmät ja kuuntelin vain, niin Suomi pommitti kolme maalia! Loppua en sitten pystynyt jättää katsomatta. Hyvä Suomi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)