Siis Las Fallas oli alunperin ilmeisesti puuseppien suojeluspyhimyksen (!) muistopäivä, jolloin oli tapana kevään kunniaksi polttaa lampunpidikkeet, kun kevään myötä illat tulivat valoisemmiksi, eikä lamppuja enää tarvittu iltatyöskentelyyn. Nyt se on sitten vähän lähtenyt käsistä. Juhla on viisipäiväinen, ja ainakin koulut ovat suljettuja koko viikon ajan.
Ideana on sitten ilmeisesti se, että jatkuvasti paukkuu ja räiskyy. Itse menimme paikalle vasta perjantaina, kun juhla huipentui paperimassapatsaiden polttamiseen, mutta tapahtumaa riittää koko ajan. Ilotulituksia on joka päivä. Joka päivä kahdeksan pintaan aamulla kulkee herätyskulkue, joka pitää kamalaa meteliä varmistaakseen, että kukaan ei enää nuku. Tätä kuulemma kestää noin 40 minuuttia, ja sen aikana ei todellakaan voi nukkua. Iltaisin sitten pamautellaan paukkupommeja ihmisjoukkojen keskellä niin, että varmasti tärykalvot paukkuvat ja korvat soivat. Homma sitten huipentuu siihen, kun ympäri kaupunkia ripotellut ninot-patsaat poltetaan yksi kerrallaan. Aikaa näiden patsaiden suunnitteluun ja toteutukseen käytetään valtavasti, puhumattakaan siitä, että suurimmat paperimassarakennelmat maksavat noin 1,5 miljoonaa euroa. Yleisö äänestää parhaan patsaan, ja se säästetään ja viedään pällisteltäväksi Las Fallas -museoon. Muille ei käy yhtä hyvin, sillä ne muuttuvat hetkessä tuhkaksi. Pikkulapset saattavat itkeä, kun söpöt hahmot joutuvat tulen ruoaksi.
Eli ihme juhla kaiken kaikkiaan, mutta mitä sitä selittämään, kun voi kuviakin näyttää. Tässä siis pieni kollaasi ensin siitä, minkänäköisistä patsaista on kyse. Suurimmat ovat siis varmasti yli 10 metriä korkeita! Lisää Valenciaa tulee myöhemmin, mutta tähän postaukseen ei enää mahdu enempää kuvia...
Pieni osa voittajapatsaasta
Toinen osa
Ja vielä kolmaskin, huippu.
Ja lisää...








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti