Kylmää on, sisällä ja ulkona. Eilinen tuuli jatkuu kylmänä ja lisäksi ilmassa leijailee lumen ja rännän sekaista valkoista seosta. Pakko vetää lapaset käteen ja hattu päähän.
Ensimmäinen kämppä on katsottu, ja voi voi. Voi voi sitä, että vaikka alue olikin ihana, niin juuri se katu, jolla kämppä sijaitsi, oli kapea, nuhruinen ja vähän pelottava. Kämppää esitteli ihana vanha pappa, mutta sentään pelkällä ihanuudellaan ei pappa saanut minua vakuuttumaan asunnon sopivuudesta. Pienessä huoneessa ei nimittäin ollut minkäänlaista kaappia, johon vaatteita olisi voinut laittaa. Huonekaluina olivat pieni Ikean kenkäkaappi ja muovinen kirjoituspöytä ja tuoli. Sängyn virkaa toimitti lattialla oleva hieman paksumpi patja. Mutta paras on vielä tulossa. Vaikka 170 senttiä pitkänä olen joskus ollutkin kavereitani pidempi, niin oli uskomaton tunne, kun en mahtunut seisomaan suorassa! Käyn tänään vielä katsomassa toisen asunnon, ja toivon, että nyt tärppää. Jännittää vain lähteä kävelemään näin illalla alueella, jota ei tunne. Mutta toisaalta, jos ei sinne nyt uskaltaisi mennä, niin kuinkas siellä sitten uskaltaisi asuakaan?
----
No, kuinkas sitten kävikään? No, tässä kämpässä mahtui seisomaan. Ja vaikka tekemään kärrynpyörän, mitä en kuitenkaan kokeillut. Oli portieeri, asunto yhdennessätoista kerroksessa, keittiö kaikilla herkuilla, netti, televisio, suuret huoneet… Ja huomenna vasta mokomat ilmoittavat, pääsenkö sinne asumaan. Kaikki peukut ja varpaat pystyyn! Olisi mahtavaa jos voisi lopettaa tämän etsinnän. Pitkähän se etsintä ei suinkaan ole ollut, vain raastava.
Huomenna raporttia sitten siitä, jatkuuko etsintä, vai voinko alkaa leikkiä ihan oikeasti madrileñaa.
-tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti