Kauan odotettu vieras siis saapui viikko sitten lauantaina, ja siitä lähtien onkin sitten menty vauhdilla paikasta toiseen. Sunnuntaina käytiin jälleen kerran Rastron kirpputorimarkkinoilla, maanantaiaamuna hypättiinkin Barcelonan koneeseen ja tutkailtiin rantakaupunkia parin päivän verran. Keskiviikkona keskityttiin Madridin katselemiseen, torstaina shoppailuun, perjantai oli mahtipäivä, kun vuokrattiin pienen pieni Smart ja ajeltiin koti pohjoista katselemaan maaseutua ja vuoristomaisemaa. Lauantaina rauhoituttiin Madridissa jalkapalloturistien seassa poukkoillen ja loppuillasta kotikadun ulkoterassilla jalkapalloa katsellen ja herkkuja maistellen. Ja aivan yhtäkkiä tulikin sunnuntai, ja loma loppui siihen paikkaan. Saatoin Jannen kentälle, otin parin tunnin päiväunet ja aloitin luku-urakan ensimmäiseen tenttiin. Ja tässä sitä ollaan, blogia kirjoittamassa. Noh, luin kyllä ihan reippaasti monta tuntia.
Jatkossa olisi siis tulossa tarinaa Barcelonasta ja maaseutukierroksesta, ja jossakin vaiheessa myös lisää juttua Rastrosta, mutta tällä hetkellä ongelmana on se, että tämä bloggaaja laiskistui totaalisesti valokuvaamisen suhteen Jannen hoitaessa kuvauspuolen, joten kuvia täytynee odotella vielä jonkin aikaa...
Tässä nyt kumminkin edes yksi katukuva Barcelonasta, ettei ihan mustavalkoiseksi jää tämä postaus.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti