El robo (varkaus)

31.1.2010

Tänään olen ollut seuraavissa paikoissa: hostelli, kahvila, metro, poliisiasema, kahvila, El Corte Inglés, hostelli, taksi, asunto.

Mikä ei kuulu joukkoon? No ehkä se poliisiasema. Mutta miten sinne sitten päädyttiin. Aloitetaan alusta. Heräsin aamulla hostellistani, ja lähdin puoli kahdentoista maissa aamiaiselle kahvilaan. Kahdeltatoista oli sovittu tapaaminen kaverin kanssa, ja tarkoitus oli mennä El Rastron kirpputorimarkkinoille. No, sitten tuli mutkia matkaan. Kun jäimme pois metrosta, oli kamala ruuhka. Mun vieressä ruuhkassa käveli mies, joka jotenkin pälyili ihmeellisesti ympärilleen. Yhtäkkiä se kääntyi ja lähti takaisin päin, vastavirtaan. Ja samalla siinä mennessään hämäsi kaveriani sen verran, että rikostoveri sai napattua kaverin laukusta lompakon. No, siinä sitten jäi kirpputori väliin. Hämääjämies saatiin kiinni ja otettiin puhutteluun poliisin kera, mutta eihän sillä miehellä mitään lompakkoa ollut vaan rikostoverilla.

Ensimmäisenä soiteltiin Suomeen ja kuoletettiin luottokortit. Sitten marssittiin lähimmälle poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta. Se vasta olikin prosessi. Meillä kun ei tuo espanjankieli ihan vielä rikosilmoituksen tekoon riitä ja poliisiasemalta ei löytynyt yhtäkään poliisia, joka puhuisi englantia. Siinä sitten väännettiin ja kirjoitettiin paperille ja minä näytin omia vastaavanlaisia korttejani malliksi, että poliisi osasi kirjoittaa rikosilmoitukseen yksityiskohtia ylös. Noin puolen tunnin pähkäilyn ja ähkimisen jälkeen saatiin tulostimesta valmis rikosilmoitus. Poliisi sanoi lopuksi, että ei pidä murehtia, näitä sattuu Madridissa jatkuvasti ja vähän kaikille. Mieli alkoi jo vähän kirkastua ja vielä piristääkseni kaveriani vein hänet kahvilaan nauttimaan ”Chocolate con churros” eli eräänlaisia makeita keksejä/munkkeja, joita kastetaan paksuun suklaajuomaan. Kohonnut verensokeri ja istuskelu paransivat tunnelmaa jo todella paljon. Maksoin kaverille vielä metrolipun kotiin, kun kaikki rahat tosiaan menivät varastetun lompakon mukana. Ja itse jatkoin Solille tappamaan vähän aikaa, nimittäin muuton olin sopinut viideksi.

Aamupäivän varkaussekoilun aikana en ollut ehtinyt juuri jännittää omaa muuttoani, mutta kun jäin yksin kiertelemään El Corte Inglésiä, alkoi jännitys iskeä, koska kämpän näytöstä oli ehtinyt jo kulua niin kauan. Muistinkohan oikein, mitä asunnossa on? Minkälaiset ovat kämppikset? Pitääkö takuuvuokra maksaa heti? Entä jos sitä nettiä ei saadakaan toimimaan? Ja niin edelleen… Jännitys ja väsymys kulminoituivat jo sen verran, että haettuani tavarani (eli muuttokuormani) hostellilta, istuin taksissa kyyneleet silmissä. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että taksikuski tietenkin huomasi kyyneleet ja alkoi kysellä, että mistä itku johtuu. Ja antoi nenäliinaa ja yritti piristää. No eihän siitä mitään tietenkään tullut, vaan kun pääsin asunnon ovesta laukkujeni kanssa sisään, kyyneleet virtasivat jo valtoimenaan. Oli siinä sitten kiva tavata kämppikset ensimmäistä kertaa naama punaisena ja meikit poskilla. Ja kun syy itkuun tosiaan oli vain, että väsyttää ja jännittää, niin tuntui olo vähän hölmöltä.

Jännitys oli kyllä aivan turhaa. Vaikkakin asunto on vähän nuhruinen, niin oikein mukavaa täällä on. Tein ruokaa keittiössä ensimmäistä kertaa viikkoon. Kämppikset vaikuttavat mukavilta, huone on hyvän kokoinen ja siisti, lämmitys toimii ja mikä parasta, netin pitäisi alkaa toimia jo ensi perjantaina. On todella mukavaa asua nyt jossakin, missä on enemmän tilaa kuin 6 neliötä, ja muitakin virikkeitä kuin telkkari!

Kello on nyt paikallista aikaa puoli yhdeksän, ja mietin, kehtaanko jo kohta mennä nukkumaan… Ehkä vielä käyn suihkussa ja katson jotain televisiosta, ennen kuin pujahdan uusiin ja puhtaisiin lakanoihin ja peittoihin.

-tiina